keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Thailand for foodies


Jos haluat karata lämpöön keskellä kovia pakkasia, Thaimaa on loistava valinta. Herkkusuut saavat nimittäin nauttia loman ja lämmön lisäksi myös hyvästä ruoasta ja mahtavista makuelämyksistä - niitä ei Thaimaan matkalta puutu!

Suosikkejani ovat edelleen aina niin hyvä vihreä curry sekä erilaiset stir fryt ja nuudelit. Oli myös mahtavaa nauttia tuoreista merenherkuista, kalasta ja vihanneksista. Ruoat Thaimaassa maistuvatkin niin paljon paremmille juuri oikeiden ja tuoreiden raaka-aineiden johdosta. Thai-kokkauskurssi oli myös todella antoisa kokemus ja voin suositella sitä kaikille ruuanlaitosta kiinnostuneille. Oli mielenkiintoista kokkailla erilaisia thaikkuruokia paikallisen opastuksella.

Kävimme Bangkokissa testaamassa myös thai fine diningia ravintolassa nimeltä Long Table. Trip advisorin suositusten mukaan ravintola oli yksi parhaista ja nimenomaan ruoan takia. Ruoka oli kyllä hyvää, mutta täytyy myöntää että ns. tavallisten ravintoloiden ruoat voittivat maussa ja laadussa mennen tulle ainakin tämän fiinimmän paikan. Loppujen lopuksi myös fiilis on kivempi silloin kun voi varpaat hiekassa tallustella pöytään rennosti rantatamineissa. Toki Bangkok skyline oli mahtava maisema illalliselle.

Alla parhaita paloja matkalta! Toivottavasti intoa ja aikaa riittää kokkailla jotain näistä kotonakin.



Klassikko: Pad Thai!


Jättikatkarapua, rapeaa nuudelia ja chilikastiketta


Kanaa pandanuksen lehteen käärittynä


Phangan-cyrry Pha Ngan -saarella


Kanaa ja inkivääriä


Chang-olut maistuu nuudeleiden kanssa!



Satay-vartaat



Laab moo -salaatti & sticky rice


Raad naa -nuudeleita ja vihanneksia


Jäätelöä, mangoa, passionhedelmää ja sesame crisp

perjantai 4. tammikuuta 2013

Elokuvia ruoanystäville


Taiwanilaisia kalaherkkuja, suklaaunelmia ja ruoanlaittoa Julia Childin resepteillä. Ruoka voi olla iso osa elokuvan juonta ja parhaimmillaan se kuljettaakin juonta antaen sille oikean tunnelman. Ruoka sytyttää liekin romanttisen elokuvan päähenkilöiden välille, parantaa perheenjäsenten ja yhteisön tulehtuneet välit tai antaa ainekset hauskaan komediaan.

Tässä muutama elokuvasuosikkimme, jossa ruoka näyttelee suurta roolia. Maukkaita elokuvaelämyksia ja kuten Julia Child tapasi sanoa ohjelmansa lopussa: "Bon appétit!"


Julie & Julia (2009)



No Reservations (2007)



Eat Drink Man Woman (1994)

 


Babette’s Feast (1987)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...