torstai 11. heinäkuuta 2013

Suklaa-espressokakku (Linda Lomelinon kirjasta Taivaalliset täytekakut)

Linda Lomelinon kirja Taivaalliset täytekakut on täynnä toinen toistaan ihanampia kakkuja! Tässä on yksi niistä: suklaa-espressokakku. Resepti löytyy englanninkielisenä myös Linda Lomelinon blogista.

Löysimme kirjan ensimmäisen kerran Tukholman matkallamme ja ihastuimme kakkuihin ja upeisiin kuviin heti. Ruotsinkielisenä kirja vaikutti hieman haasteelliselta, mutta kun kirja tuli sattumalta vastaan myöhemmin suomenkielisenä, oli se tietenkin pakko hankkia. Kuvat ovat niin kauniita, että aikaa kirjan kanssa saa kulumaan ihan vain kuvia ihaillessa. Onneksi kuitenkin toisen kaveruksen loman alku antoi hienon syyn leivontaan ja tässä onkin hänelle leivottu lomakakku.










Noudatin kirjan reseptiä lähes täysin. Pohjan paistamiseen käytin halkaisijaltaan 18 cm leveää irtopohjavuokaa ja se oli oikeastaan juuri oikean kokoinen. Kakkupohjat paistoin kahdessa erässä, sillä käytössäni oli vain yksi vuoka. Espressoa laitoin kakkutaikinaan ja täytteeseen täysin reseptissä mainitun määrän, mutta kahvin maku ei valmiista kakusta juurikaan tullut esille. En tiedä haittasiko se yhtään, sillä lopputulos oli loistava suklaakakku. Täytettä jäi hieman yli kokoamisen jälkeen, mutta se oli oikeastaan ihan hyvä, sillä täyte oli todella makeaa.







Alla on kakku suoraan uunista. Näyttää vähän rumalle ensinäkemällä, mutta päältä kannattaa leikata kohonnut osa pois siten, että kakkupohja on tasainen ja jokaiselta sivulta saman paksuinen. Pohjaa ei kannata paistaa liian kauaa, sillä mudcake-tyyliset vähän raaemmat kohdat ovat tosi herkullisia valmiissa kakussa.




Valmiista kakusta tuli kaunis, korkea ja suora. Eli toisinsanoen tosi hieno! ;) Kakku kannattaa jäähdyttää hyvin ennen tarjoilua, jotta täyte ehtii jähmettyä tarpeiksi kiinteäksi. Silloin se ei maistu niin makealtakaan. Kakun voi leipoa hyvin vaikka päivää ennen tarjoilua, sillä se tuntui säilyvän jääkaapissa hyvänä monta päivää. Loppujen lopuksi se syötiin viimeistä murua myöten.






tiistai 9. heinäkuuta 2013

Trooppinen smoothie ananaksesta ja banaanista

Tässä on smoothie, joka on yhtä aikaa makea, raikas ja terveellinen. Mukana on aitoja hedelmiä ja kookosvettä, joka sisältää elimistöä kosteuttavia ja energisoivia mineraaleja kuten potassiumia. Lisäämällä joukkoon hieman rahkaa, smoothiesta tulee pehmeämpi ja samalla proteiinipitoinen. Smoothie sopii hyvin vaikka treenin jälkeiseen palautumis-herkutteluun.




Ananas-banaanismoothie

1 iso banaani
n. puolikas ananas
2 ½ dl kookosvettä
(+ maitorahkaa, maitoa ja pähkinöitä jos haluat smoothiesta paksumpaa)

Pilko hedelmät paloiksi ja soseuta blenderissä samettisen pehmeäksi smoothieksi. Voit myös halutessasi laittaa joukkoon jäitä, jolloin smoothiesta tulee kylmempää. Jos haluat smoothiesta vähän paksumpaa, voit lisätä joukkoon noin desin verran maitorahkaa, hieman maitoa ja hyppysellisen pähkinöitä. Hedelmät ja kookosvesi kannattaa ainakin laittaa jääkappiin hyvissä ajoin, jotta juomasta tulee viileää ja raikasta. Nam nam!




















Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...