keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Gourmetpizza leivinuunissa


Meidän maalla on leivinuuni, jossa olen jo pitkään haaveillut paistavani pizzoja. Eräänä viikonloppuna päätin toteuttaa haaveeni. Innoittajana tähän toimi artikkeli Me Naiset -lehdessä (2012/29), jossa Antto Melasniemi esitteli Putte’s Bar & Pizzerian gourmetpizzoja. Päätin testata Anton reseptit soveltaen niitä oman maun ja jääkapin sisällön mukaan. Pakkasesta löytyi onneksi suppilovahveroita ja pääsin kokeilemaan ns. valkoista sienipizzaa, johon ihastuimme Putte's barissa. Ruokapöytään oli tulossa raavaita miehiä, joten lihaisa pizza oli myös tehtävä. Pizzoista tuli mahtavia!

Vaalea sienipizza

Jauhelihapekonipizza

Sienipizza meni pitkälti Anton reseptin mukaan, mutta lihapizzan osalta sovelsin pikkuisen enemmän. Tomaattikastiketta keitin kauemmin, sillä kypsennettynä tomaatin maku tulee paremmin esiin. Leivinuunista sai sopivan kuuman lämmittämällä siinä 15kg puita ja sen jälkeen pizzat paistuivat n. kolmessa minuutissa ihanan rapeiksi. Salaisuus oli selkeästi reunoille valutettu oliiviöljy. Sitten vaan rucolat uunista tulleiden pizzojen päälle ja bonskut!

Good old leivinuuni


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...